lauantai 25. lokakuuta 2014

Treenikaveri

Yksin vai yhdessä? Kestävyysurheilu on yksilölaji, jossa menestyminen edellyttää täydellistä keskittymistä omaan tekemiseen. On tunnettava oma kehonsa ja ennen kaikkea uskallettava edetä sen ehdoilla kohti päämäärää. Kuulostaa helpolta, mutta niin monta kertaa uskallus muuttuukin peloksi ja pelko virheiksi. Oletko sinä juossut koskaan turhaan mainosten tai TV-tähtien houkuttelemana ympäri ostoskeskuksia ostamassa luvattua terveyttä, kauneutta, energiaa tai vaikkapa kestävyyttä. Lopuksi olet vain todennut pettyneenä olevasi se poikkeus, johon mikään pillerikään ei tehoa. Itse olen kuullut montaa kertaa seuraavia totuuksia: et voita koska olet liian vanha, et kehity koska et voi juosta ja et pärjää koska sinulla ei ole valmentajaa. Toisaalta minun kehoni tuntee nuoruuden voimaa, nauttii rullahiihdosta ja neuvoo milloin pitää levätä ja milloin treenata.

Tällä viikolla olen saanut seurata läheltä yhden maamme kovimman urheilijan Jarmo Rissasen arkista aherrusta. Menestyksestä huolimatta huoltorekkaa, valmentajaa, hierojaa tai keittäjää ei näy missään kun kello soi 6.45 ja päivä alkaa. Päivän ensimmäistä treeniä ennen on laitettava aamupalaa, venyteltävä ja voideltava sukset. Treenin aikana ihmisiä pyörii ympärillä, mutta keskittyminen ei horju. Treenin jälkeen ei märässä paidassa täristä ja ennen ruoan laittoa käydään myös suihkussa. Ruoan jälkeen koittaa lepoa ja valmistautumista toiseen harjoitukseen. Toinenkin treeni sujuu omaan tekemiseen keskittyen ja taaskaan treenipaikalle ei jäädä juttelemaan vaan palautumisesta huolehditaan viimeisen päälle. Illalla kuivaillaan treenivaatteita, seurataan leposykettä, suunnitellaan seuraavaa päivää, venytellään, tankataan ja mennään ajoissa nukkumaan. Kaiken tekemisen lähtökohtana on keskittyminen omaan tekemiseen. Emme ole Jarmon kanssa treenanneet peräkkäin, mutta sama päivärytmi ja asenne tekemistä kohtaan on yhdistänyt ihan kuin olisimme treenanneet yhdessä. Kuinka hienoa onkaan tuntea periksiantamaton treenikaveri, jonka pelkkä esimerkki rohkaisee silloinkin kuin oma keho käskee levätä tai harjoitella eri tavalla kuin muut.

Ei myö hymmyillä sil ei tiija vaikka joku näkis.
 

Loppuun vähän yhteenvetoa, sillä Vuokatin ensilumileiri (9 päivää) alkaa olla yhtä hiihtotreeniä lukuun ottamatta paketissa. Olosuhteet olivat erinomaiset ja hiihtokilometrejä kertyikin n. 350.  Hiihdon lisäksi leiri sisälsi pyöräilyä (4-5h) ja pari lihaskuntotreeniä. Astmaongelmien vuoksi leiri alkoi melko hermostuneissa tunnelmissa ja maanantain lepopäivä otti aika koville, mutta tiistaista lähtien  meno oli viimeisen päälle hyvää ja mainittakoon että kaksi hiihtotreeniä tuli hiihdettyä pelkällä tasatyönnöllä.

Lokakuun hiihtokeli.

Ei kommentteja: