sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Olennaiseen keskittymistä

Kisakausi ei kestänyt kuin kaksi viikkoa (3 kisaa). Analyysien jälkeen harjoitteluun palaaminen oli kuitenkin helppoa, sillä kisat eivät kehittäneet iskukykyä omien tavoitteiden mukaisesti. Syke- ja tunnetilojen seurannan perusteella paljastui myös se, että syyskuun sairastelujen (keuhkoputkentulehdus) jälkeen astamalääkitys oli yksinkertaisesti liian kova. Lopulta sairastuin myös keuhkokuumeeseen, jonka jälkeen lääkitys tajuttiin onneksi puolittaa.  Menetin siis käytännössä koko syksyn ainakin osittain lääkintävirheeseen. Näin jälkeenpäin katseltuna ottaa päähän, mutta samalla nykyinen terveystilanne voittaa 100-0 syksyn epäonnen. Nyt ainakin tiedän kuinka paljon astmalääkitystä kestän.

Joulukuun alun jälkeen harjoittelu onkin edennyt ilman ongelmia, mutta takamatkaa oli liikaa ja vasta nyt alan olla elokuun veroisessa kunnossa. Sairastelujen jälkeen en halunnut riskeerata enään terveydellä eli treenit aloitettiin tehoja säästellen. Nyt motivaatio on kova ja kroppa ottaa harjoittelua vastaan erinomaisesti, joten omasta mielestä päätös oli täysin oikea. Viimeiset puolitoista viikkoa on treenattu fysiikkaan keskittyen ja treenien osalta se on näyttänyt seuraavan kaltaiselta:

Pe: Tasatyöntöä 1,5h   (AVG syke 148)
La: Pyöräilyä 2h 15min (AVG syke 120)  + voimaharjoittelua 1,5h
Su: Perinteistä hiihtoa 4 h  (AVG syke127)
La: Lepo + hieronta 1h + kävelyä 0,5h
Ti: Tasatyöntöä 2,5h (AVG syke 133)   - 41km
Ke: Voimaharjoittelua 2h
To: Tasatyöntöä 2,5h (AVG syke 146) - 44km + vesijuoksua 40 min 
Pe: Tasatyöntö 2h (AVG syke 112) - 25km
La: Voimaharjoittelua 2h
Su: Tasatyöntöö 3,5h  (AVG syke 144)   - 60,5km + palauttelua pyörällä 0,5h

Tasatyöntöä on siis ollut teemana. Nousumetreinä mitattua työnsin tällä viikolla (4 lenkkiä) noin 2700 metriä kohti Aurinkoa. Tästä se meno jatkuu ja eihän sitä tiedä vaikka Maaliskuussa taas kisattaisiinkin.


Lenkin yhteenvetoa - ei tuu ilmeisesti hiihettyä ylämäkiä loppuun asti.

Sunnuntaiaamun tankkaus - vain paras polltoaine kelpaa!

60 km puhdasta tasatyöntöä maistui mainiosti.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Harjoittelua ja Hartolaa (10km P)

Viimepäivien teemat ovat vaihdelleet paineita purkavasta kiukusta aina toiveikkaiseen analyysiin. Pitovaikeudet ovat syöneet miestä oikein viimeisen päälle, mutta ehkäpä tämä on taas hetki kun opitaan tekemään jotain entistä paremmin. Uusia voiteita on myös testattu positiivisin kokemuksin. Suurin syy voi kuitenkin olla treenien vaikutuksesta painoon. Sairastelujen jälkeen on painettu perustreeniä ja tuppaahan siinä rasva palamaan. Tämän vuoksi en ehkä saa vain suksea riittävästi notkahtelemaan. Ruokavalioon onkin lisätty herkkuja.

TOTTA SE ON, näillä pito paranee!

Kiukuttelu on sinänsä hassua, sillä samalla onnistumisia on riittänyt: olosuhteet, harjoittelu, terveys, lihashuolto, palautumisen seuranta, vanhemmat, vaimo jne. Ehkäpä se johtuu kuitenkin siitä tunteesta, että eihän urheilija ole mitään jos SM-menestystä ei tule tai tavoitteita ei saavuta aikataulussa. Paineet ovat olleet tosi kovat, mutta onneksi ihmeiden odottelu on kääntymässä onnistumisten näkemiseen. En mie oo ollenkaan hassummin taistellut! Töitä onkin paiskittu äärettömän kovaa, mutta ei tulevaisuuden kustannuksella ja voi olla, että maksan siitä tänä vuonna, mutta onneksi sitä lunta sataa tai tykitellään ensi vuonnakin.

Kyllä kelpaa harjootella.

Viime viikonloppuna olin kisaamassa Hartolassa ja hienosta radasta huolimatta osanottajia oli harmittavan vähän. Voitosta ei tarvinnut taistella, mutta paikalla olleet vanhempani tekivät kyllä kisasta erityisen. Ajoittain sain kokea jo hiihtämisen riemuakin, mutta ennen kaikkea sain kuulla, miten omaa poikaa kannustetaan eli täyttä huutoa. Olet sie Äiti vaan tosi hyvä! Enempi me itse kukin voitaisiin toisia kannustaa ja arvostaa. Itselle on ollut äärettömän tärkeää omistaa hieroja, joka on ammattilainen niin hierojana kuin mentorina. Koskaan en ole hierojalta poistunut harmissaan ja siitä kyllä Veli-Pekka suuri kiitos kuuluu sinulle! Mikä hienointa nii sinäkin voit päästä tämän ammattilaisen pakeille elämääsi helpottamaan soittamalla 050-4142607 (Urheiluhieroja Veli-pekka Nykänen). Loppuun on mukava saada onnitella treenikaveria Jarmoa, sillä kymppisakin sijoitus SM-kisoissa on kova juttu, hyvä Jarmo!

Testattu on pinkit teipitkin ja TOIMII!
Harmi kun kasvon ilmeet ei näy, mut sieltä se jumi taas löyty.