lauantai 31. lokakuuta 2015

#Haluutsäsitäkultaa

#Haluutsäsitäkultaa

Viime viikot ovat olleet kultaa halunneen urheiljan kovaa koulua. Otsikossa näkyvä hashtag on erinomaisen kannustava heitto itseään rääkkäävälle urheilijalla. Itselle se on kuitenkin ollut kaikkea muuta, sillä täysin yllättäen noin kuukausi sitten sain kuulla hashtagin vastauksen: "Voithan sä sitä kultaa haluta, mutta et sä sitä näillä keuhkoilla voita". En halua lähteä kouluni sisäilmaa tai keuhkolääkärini tietämystä syyttämään, mutta kaikkensa peliin laittavan urheilijan on mahdoton suhtautua tyynesti uransa pysäyttävään uutiseen.

Tärkeiden ihmisten tuki ja hyvä työpaikka ovat kyllä rytmittäneet arkea, mutta heikkoja hetkiä on kyllä riittänyt ja tulee vielä riittämään. Pikku hiljaa tunteiden vyöryessä olen vasta oikein ymmärtänyt, että mä taisin tosiaan aamusta iltaan yli 900 vuorokauden ajan hikoillla niin hyvin kuin ikinä pystyin. Siitä en kyllä tällä hetkellä osaa olla ylpeä, sillä epäonnistumisen karvas maku peittää kyllä kaikenlaiset onnistumisten rippeet juuri nyt. 

Parhaimman hiihdon hiihdin projektin ensimmäisenä vuotena, vaikkakin projektin kovimman harjoituksen tein 2 kuukautta sitten. En unohdakaan elokuista iltatreeniä (4 kertaa 4km ylämäkeen, Messilä), jossa viimeiseen tasatyöntövetoon sain laduttua hurjan määrän niin tunnetta, uskallusta, räjähtävyyttä kuin tekniikkaakin. Lopputuloksena oli paras veto koskaan ja vieläpä lähes 20km/h:n keskinopeudella (nousua n. 100m). Viime kesä oli kokonaisuudessaan melkoista tykitystä ja en kyllä unohda myöskään lähes myrskytuulessa puskettua tasuritreeniä Rukan huipulle tai treenejä Puijolla, Vuokatin vaaralla tai Hankamäessä. Viime syksyn keuhkosairaudet jättivät omat jälkensä, mutta loppun asti halusin itseäni psyykata ja kyllä totuus sitten loppujen lopuksi yllätti täysin. Totuus oli kuitenkin niin vakava, että huipulla urheileminen oli vain lopetettava. 


Omalta osalta tutkimukset jatkuvat ja uutta kouluakin rakennetaan. Ehkä vielä harrastelijana palaan, mutta juuri nyt on vain käsiteltävä pettymyksen tunteet huolella. Sen tässä elämässä olen kuitenkin oppinut, että kaikesta huolimatta elämä jatkuu ja epäonnistumisetkin ovat joskus niin suhteellisia. Vaikken sitä nyt ymmärrä, niin ehkä joskus osaan tätäkin tulosta voittona pitää.

Loppuun vielä  #paljonnouseepenkistä


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet saanut monia kuntoilemaan. Hyvä Heikki!

Heikki Hyyryläinen kirjoitti...

Kiitos!