sunnuntai 31. elokuuta 2014

Ajatuksia treenien keskeltä

Noin 10 vuotta sitten olin vaivainen kantapäistä aina nenänpäähän asti. Edessä oli pitkä ja tuntematon kuntoutus. Välillä jalkoja ja olkapäätä operoitiin, mutta sairasteluista, kivuista ja epäilyistä huolimatta jatkoin nivelten voitelemista pumppaamalla joka ikinen päivä. Muuta tietä terveyteen ei annettu. Lenkit oli tasatyöntöä, kuntopyörää tai vesijuoksua. Kun muut pelasi sählyä, niin minä venyttelin, pumppailin tai istuskelin kuntopyörää polkemassa.

Noin 3 vuotta sitten aloin pystyä treenaamaan jo perinteistä hiihtoa ja nopeasti tajusinkin, että sisimmältään olin edelleenkin urheilija, vaikka huippukunto olikin kaukana. Urheilijaksi ryhtyminen ei ollut kuitenkaan helppoa. Minulla oli hyvä työpaikka ja  riittävästi terveyttä naatiskella elämästä esim. joukkuepelien muodossa. Miksi siis enään urheilla?

Noin vuosi sitten tein lopullisen päätökseni eli päätin urheilla lenkkeilyn sijaan. Yhdeksän vuotta oli opettanut nöyryttää, vahvistanut itsetuntoa, mutta ennen kaikkea olin saanut uskallusta elää ilman epäonnistumisen pelkoa. Tämän vuoksi päätinkin aloittaa elää kuin huippuhiihtäjä. Se minä olin sisimmältään aina ollut ja nyt minulla oli tilaisuus elää se todeksi. Tätä päätöstä on nyt reilu vuosi maiskuteltu eikä taakse ole tarvinnut vilkuilla.  Kesätreenit ovat sujuneet hienosti ja edessä on mielenkiintoinen treenisyksy, mutta edelleenkin pyrin muistuttamaan itsenä siitä miksi urheilen? En voittaakseni vaan elääkseni.    
 
Kauneinta elämässä ei ole kiilto vaan ne jäljet, jotka kertovat elämästä.


Ei kommentteja: